keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Teknologisia ratkaisuja ja työprosesseja ihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi

TAMKissa voi opiskella hyvinvointiteknologian ylemmän AMK-tutkinnon. Hyvinvointiteknologian YAMK-tutkinnon suorittaneet voivat työskennellä hyvinvointi- ja terveysteknologian sekä terveydenhuollon toimialojen organisaatioissa asiantuntijoina erilaisissa projekti-, suunnittelu- ja kehittämistehtävissä.



 
- Hyvinvointiteknologialla tarkoitetaan erilaisia teknologisia ratkaisuja ja järjestelmiä sekä palveluja, joilla ylläpidetään ja parannetaan ihmisen toimintakykyä, terveyttä, hyvinvointia tai elämänlaatua. Lisäksi hyvinvointiteknologialla tarkoitetaan terveys- ja hyvinvointialan organisaatioiden henkilöstön käyttämiä, toimintaa ohjaavia ja arvioivia järjestelmiä, kertoo Lea Saarni.  Saarni työskentelee hyvinvointiteknologian YAMK-koulutuksen vastuuopettajana ja yhtenä koulutuksen kehittäjistä.

Koulutuksen opinnot on suunniteltu siten, että ne voi suorittaa joustavasti työn ohessa. Opetuksen toteuttamisessa pyritään kehittämään etäopiskelu- ja verkko-opiskelumahdollisuuksia, jotta aikuisopiskelu työn ohessa olisi mahdollisimman joustavaa. Koulutukseen sisältyvät vapaasti valittavat opinnot voi valita oman kiinnostuksen ja tarpeen mukaan tukemaan hyvinvointiteknologian YAMK-opintoja ja tulevaa alan osaamista.


Opintojen aikana opintojaksoihin liittyvät erilaiset analysointi-ja kehittämistehtävät sekä opinnäytetyö kohdentuvat pääasiassa opiskelijan omaan työhön ja työorganisaatioon. Kokemusten ja osaamisen jakaminen moniammatillisessa opiskelijaryhmässä on yksi osaamisen kehittymisen avainasia.

- Osa opiskeluun liittyvistä tehtävistä ja projekteista tehdään myös muihin yhteistyöorganisaatioihin ja -yrityksiin, jolloin osaamista syntyy uusien ja innovatiivisten oppimisympäristöjen kautta TAMKin ulkopuolella, täsmentää Saarni.


Sairaanhoitajasta yhteyspäälliköksi

Pekka Lerssin opinnot hyvinvointiteknologian ylemmässä AMK-tutkinnossa ovat viittä vaille valmiit. Elämä hymyilee nyt, kun opinnoista on jäljellä enää opinnäytetyö. Opintojen, työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen ei ole kuitenkaan ollut helppoa.  Ajankäytön tietoinen suunnittelu on ollut suureksi avuksi. 

Aiemmin sairaanhoitajan AMK-tutkinnon Savonia ammattikorkeakoulussa suorittanut Lerssi toivoi hyvinvointiteknologian opinnoista teknologista näkökulmaa työhön. Samalla hän halusi parantaa työllistymismahdollisuuksiaan. Opintojen aikana työpaikka vaihtuikin ja nyt hän työskentelee Tiedolla terveydenhuollon asiakkaiden yhteyspäällikkönä.

Opinnäytetyössään Lerssi tutkii sitä, onko mobiilikirjaaminen vaikuttanut hoitotyön kirjaamisen sisältöön kotihoidossa.  Lerssin mukaan opinnot ovat antaneet toivottua näkökulmaa terveydenhuollon toimintaan. Erityisesti projektiosaamisen ja terveydenhuollon tuotteiden viranomaisvaatimukset -opintojaksot ovat olleet antoisia, koska niistä hänellä oli vähiten osaamista entuudestaan. Opiskeluryhmän dynamiikka on ollut tärkeä seikka opintojen sujumisessa.

- Toivon, että useampi sairaanhoitaja hakeutuisi tähän koulutukseen, sillä on ollut hienoa oppia täysin erilaisia asioita, joita ei sairaanhoitajan koulutuksessa sivuttu. Silti nämä opitut asiat ovat hyvin täydentäneet aiemmin opittua. Koen, että sairaanhoitajilla on valmiuksia tehdä työtä myös muualla kuin kliinisen hoitotyön parissa, vaikka näin ei perinteisesti ajatellakaan, kuvailee Pekka Lerssi.

Hyvinvointiteknologian YAMK-tutkinnon suorittaneet voivat työskennellä hyvinvointi- ja terveysteknologian sekä terveydenhuollon toimialojen organisaatioissa asiantuntijoina erilaisissa projekti-, suunnittelu- ja kehittämistehtävissä. Työtehtävänimikkeitä voivat olla esimerkiksi kehittämiskoordinaattori, suunnittelija, sovellusasiantuntija, laitevastaava (esim. sairaalassa), hyvinvointiteknologiaohjaaja, projektipäällikkö, yhteyspäällikkö, tuotepäällikkö tai palvelujohtaja.


Ylempi AMK-tutkinto on tarkoitettu henkilöille, jotka ovat suorittaneet sosiaali- tai terveysalan AMK-tutkinnon, tekniikan korkeakoulututkinnon tai tradenomin AMK-tutkinnon (tietojenkäsittely) ja joille on kertynyt vähintään kolme vuotta työkokemusta asianomaiselta alalta em. tutkinnon jälkeen. Opistoasteen tai ammatillisen korkea-asteen tutkinnon suorittaneelta, joka on sittemmin suorittanut soveltuvan ammattikorkeakoulututkinnon, voidaan vaadittavaksi työkokemukseksi hyväksyä myös ennen ammattikorkeakoulututkinnon suorittamista saatu työkokemus asianomaiselta alalta.


Koulutukseen voi hakea yhteishaussa 8.–22.9.2015 osoitteessa www.opintopolku.fi


Kuva: Kuvassa Lea Saarni ja Pekka Lerssi keskustelevat opinnäytetyöstä.

perjantai 19. syyskuuta 2014

SYKSYN 2014 YHTEISHAKU Tamkin Hyvinvointiteknologian ylempään AMK koulutukseen ON KÄYNNISSÄ 8.9.-22.9.2014 !

Hyvinvointiteknologian ylemmän AMK koulutuksen tavoitteena on antaa sinulle valmiudet hyvinvointi- ja terveysteknologia-alan asiantuntijan ja kehittäjän tehtäviin. Opit projektinhallintataitoja ja kehityt osaajaksi hyvinvointiteknologisten tuotteiden ja palveluiden innovointiin ja kehittämiseen.
Koulutus toteutuu moniammatillisessa ryhmässä, tekniikan ja sosiaali- ja tervysalan opiskelijat samassa ryhmässä. Näin opit tuntemaan ja ymmärtämään tekniikan- ja sosiaali- ja terveysalalla toimivia ammattilaisia ja eri alojen toiminta- ja työskentelykulttuureja. Moniammatillinen ryhmä mahdollistaa laajan verkostoitumisen ja eri alojen osaamisen jakamisen.

 Keskeisiä syventäviä ammattiopintoja ovat 
  • asiakaslähtöinen projektiosaaminen
  • terveysalan laitteiden viranomaisvaatimusten dokumentointi
  • rakennetun ympäristön esteettömyyden suunnitteluosaaminen
  • hyvinvointialan palveluliiketoiminta
  • terveysalan teknologisten ratkaisujen hankintaosaaminen
  • terveysteknologioiden ICT-ratkaisut ja niiden vaikuttavuus
  • terveydenhuollon apuvälinepalvelut.

Haku on nyt avoinna sekä Tekniikan ja liikenteen alan ammattilaisille (insinöörit/DI) että myös Sosiaali- ja tervysalan ammattilaisille (fysioterapeutit (AMK), sairaanhoitajat (AMK), sosionomit (AMK), ensihoitajat (AMK), röntgenhoitajat (AMK), bioanalyytikot (AMK), terveydenhoitajat (AMK) ja kätilöt (AMK).

Hakuun osallistuja, muistathan täyttää sekä sähköisen yhteishakulomakkeen Opinpolku.fi -sivuilla että tehdä Ennakkotehtävän, jonka ohjeet löytyvät TAMKin nettisivuilta (klikkaa tätä tekstiä), 22.9.2014 klo 15.00 mennessä! Molemmat em. lomakkeet tulee olla lähetettynä 22.9 klo 15.00 mennessä, muuten et voi tulla valituksi koulutukseen!

TERVETULOA opiskelemaan moniammatilliseen opiskelijaryhmään!

Terveisin
Yliopettaja Lea Saarni

tiistai 24. syyskuuta 2013

Tulevaisuuden töihin




Insinööriä ja sairaanhoitajaa opiskelu samassa ryhmässä inspiroi.

Tiina Murtonen ja Risto Jurva opiskelevat TAMKissa hyvinvointiteknologian ylempää AMK-tutkintoa. Leikkaussalisairaanhoitajalta ja diplomi-insinööriltä opiskelu samassa opiskeluryhmässä on sujunut jouhevasti.

Hyvinvointiteknologian opetussuunnitelma on suunniteltu suurelta osin yhteiseksi tekniikan ja sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille. Ennakkoluulot siitä, että tekniikan ja sosiaali- ja terveyspuolen ihmiset eivät puhu samaa kieltä, ovat tässä porukassa joutaneet romukoppaan.

Murtosen opinnäytetyönä syntyy Vammalan aluesairaalalle sähköinen ohje leikkaukseen tulevalle päiväkirurgiselle potilaalle.

- Huomasin omista kokemuksistani, että tälle on tarvetta. Teen nettisivulle ohjeistuksen leikkauspäivän kulusta. Ohjeesta potilas saa etukäteen tietoa tulevasta toiminnasta ja ympäristöstä, Murtonen kertoo.

Kuntoilua harrastava Jurva tekee opinnäytetyötään urheiluteknologiaan keskittyneessä Runteq Oy:ssä, joka on kehittänyt juoksutekniikan mittaus- ja analysointijärjestelmän.

- Tuotteen avulla kuntoilija voi itse tai valmentajansa kanssa kehittää juoksutekniikkaansa henkilökohtaisen palautteen ja ohjeiden mukaisesti, Jurva selventää.

Teknologia hyvinvoinnin apuna

Murtonen on ollut kiinnostunut tekniikasta aina. Lasten kasvaessa ohi vaippa-iän, äidille jäi aikaa opiskella. Kun Murtonen kertoo tuttavilleen ja sukulaisilleen opiskelevansa hyvinvointiteknologiaa, hän varautuu aina selventämään, mitä oikeastaan opiskelee.

- Kerron yleensä kysyjille sen, että opiskelen tulevaisuuden alaa. Ihmisen hyvinvoinnissa tullaan käyttämään teknologiaa apuna yhä enemmän.

Jurva näkee alalla merkittäviä uusia mahdollisuuksia.

- Silmiä avartavaa on ollut oppia ymmärtämään sosiaali- ja terveyspuolen järjestelmien hajanaisuus.

Teksti: Arja Hautala
Valokuva: Paavo Pykäläinen

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Hyvinvointiteknologiaa arjen avuksi - TAMKin asiantuntijoiden ajatuksia


Lea Saarni, Kari Kallioharju ja Kimmo Vänni opettavat TAMKin hyvinvointiteknologian koulutuksessa. Tässä jutussa heidän ajatuksiaan hyvinvointiteknologian opetuksesta ja alan tulevaisuuden näkymistä.


Lehtori Kari Kallioharju on erityisesti valaistuksen asiantuntija.

Miten valaistus liittyy hyvinvointiteknologiaan?

LED-valaisimien ja LED-tekniikan rooli tulee jatkossa korostumaan, kun valaistuksella parannetaan ihmisten hyvinvointia sisätiloissa. LED-valaistuksella pystytään jäljittelemään paremmin päivänvaloa ja sen muutoksia, jotka vaikuttavat suoraan ihmisen vireystilaan ja hyvinvointiin.

Mitä opetat hyvinvointiteknologian koulutuksessa?

Tarkoitukseni on selventää opiskelijoille talotekniikan merkitystä ja mahdollisuuksia hyvinvoinnin luojana ja tukijana rakennetussa ympäristössä.

Mitä hyvinvointiteknologia mielestäsi on?
 

Hyvinvointiteknologia on talotekniikan näkökulmasta terveellisen, turvallisen ja toimivan työskentely- ja oleskeluympäristön luomista talotekniikan keinoin. Taloteknisesti hyvinvointiin voidaan vaikuttaa ympäristöolosuhteita optimoimalla ja esimerkiksi automaatiotasoa parantamalla.
 
Millaisia tulevaisuuden visioita näet tällä alalla?

Tulevaisuuden toimintaympäristöissä talotekniikka ja rakennusautomaatio sulautuvat kiinteäksi osaksi muuta hyvinvointiteknologiaa. Tulevaisuuden rakennukset toimivat yhtenä osana terveellistä ja turvallista toimintaympäristöä tukien muiden tekniikoiden ja teknologioiden kanssa ihmisten jokapäiväistä hyvinvointia.


Yliopettaja Lea Saarni on TAMKin hyvinvointiteknologiankoulutuksen koulutuksen vastuuopettaja.

 
Mitkä ovat kokemuksesi hyvinvointiteknologian opetuksesta?

Hyvinvointiteknologia-ala on laaja-alainen, se sisältää mm. terveyden edistämiseen, omahoitoon, esteettömyyteen, sosiaaliseen kanssakäymiseen, hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistämiseen liittyvää teknologiaa, lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineitä sekä terveys- ja sosiaalialan palveluihin liittyviä informaatio- ja kommunikaatiojärjestelmiä. Opetuksen sisällöt teknologioita hyödyntäen kohdistuvat yksilöihin, yhteisöihin ja myös koko yhteiskuntaan, tämä tekee alasta mielenkiintoisen ja paljon eri sovellusmahdollisuuksia luovan.

Miten yhteinen opetussuunnitelma (tekniikka + sosiaali- ja terveysala) on toiminut?


Koulutusohjelma sisältää paljon yhteistä opetusta insinöörien ja sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden kesken; opiskelua ja oppimistehtäviä ammattialojen sekaryhmissä. Tämä mahdollistaa vuoropuhelun, uudenlaisten osaamisten syntymisen ja näkökulmien, sovellusten sekä eri ammattialojen ymmärrystä. Opetussuunnitelman rakenne mahdollistaa aikaisemman osaamisen hyödyntämisen ja soveltamisen uudella tavalla.

Millaisena näet alan tulevaisuuden?

Hyvinvointiteknologioiden, kuten esim. eHealth ja mHealth ratkaisujen hyödyntäminen on yhä suurempi osa ihmisten elämää tulevaisuudessa. Erityisesti tämä näkyy ikäihmisten terveyden, hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistämisen teknologioissa, kun kotona-asumista tuetaan erilaisten teknologisin keinoin. Myös erilaisten hyvinvointi- ja terveysalan organisaatioiden palvelujärjestelmissä näkyy yhä enemmän hyvinvointiteknologioiden hyvödyntäminen, mm. prosessien kehittämisessä ja sitä kautta organisaation tuottavuudessa.

Mistä olet opettajana erityisen innostunut?


Monialainen opetusryhmä on rikkaus. Saan olla mahdollistamassa eri alojen ammattilaisia yhteen tällä alalla, jolloin opiskelijat saavat toisiltaan paljon uutta osaamista ja myös ymmärrystä eri alojen työskentelykulttuureista. Innostusta syntyy myös siitä, että saan olla mahdollistamassa hyvinvointiteknologia-alan tulevaisuuden osaamista ja kehittämässä sitä monialaisesti, sekä TAMKin eri koulutusalojen, paikallisten eri alojen yritysten ja myös eri koulutusorganisaatioiden kanssa yhdessä.
 
Kari Kallioharju (vas.) Lea Saarni ja Kimmo Vänni

Kehittämispäällikkö Kimmo Vänni on sosiaalisen robotiikan asiantuntija. 


Mikä on oma roolisi koulutuksessa?

Käyn pitämässä luentoja robotiikasta. Lähinnä kertomassa, mihin ja miten robotiikkaa käytetään tällä hetkellä ja mitkä ovat tulevaisuuden trendit. Kerron myös teknologiasta ja suunnitteluperusteista. 

Mitä hyvinvointiteknologia mielestäsi on?

Se voidaan jakaa karkeasti jaoteltuna kolmeen ryhmään: se on helpotusta arjen askareisiin, erityisesti silloin kun omat voimavarat ovat ehtymässä, terveyden ja kunnon ylläpitämistä, monitorointia, sekä henkisten ja fyysisten oireiden ennaltaehkäisyä ja kuntouttamista. 

Millaisia tulevaisuuden visioita näet tällä alalla?

Omahoito ja itsensä ennaltaehkäisevä monitorointi ovat henkilötasolla tulevaisuuden trendejä. Tarvitsemme hyvää teknologiaa, jotta saamme esim. kuntoutusta tarvitsevat nopeammin takaisin normaalitilaan. Ihmisillä tulisi olla mahdollisuus kotikuntoutukseen, mutta ei kuitenkaan siten, että he vieraantuvat muusta sosiaalisesta ympäristöstä. Virtuaaliset ja yhteisölliset palvelut, jotka motivoivat meitä pitämään itsestämme huolta saattavat kehittyä lähitulevaisuudessa. Veikkaan, että jossakin vaiheessa joku keksii laitteen tai palvelun, joka antaa konkreettisesti lisäarvoa meidän terveydelle ja koukuttaa meitä käyttämään tuotetta tai palvelua yhä uudelleen. Voisi se tuote olla myös elintarvike, kuten laihduttava suklaa, joka lisää samalla aivokapasiteettia sata prosenttia. 

Sosiaalista robotiikkaa TAMKissa 

Kimmo Vänni: "Me TAMKissa olemme olleet ensimmäisten joukossa Suomessa sosiaalisen robotiikan kehittämisessä. Sosiaalisen robotiikan teemaan liittyvät muun muassa androidit, humanoidit, kasvojen- ja äänentunnistus sekä reaaliaikainen, interaktiivinen palaute käyttäjälle. Merkittävät tutkimuslaitokset ja yritykset Japanissa, Etelä-Koreassa, USAssa ja Euroopassa tutkivat ja kehittävät sosiaalisen robotiikan sovelluksia."


Keepon

"Saimme Keepon-robotin lainaksi Japanista Miyagin yliopistosta ja tavoitteena on modifioida sitä meidän tarpeisiin. Japanissa robottia on käytetty autististen lastenterapiahoidossa."
 
Sosiaaliseen robotiikkaan liittyviä laitteita: 


1.  minikameran analoginen boxi ja sen päällä analogi-digitalimuunnin, jolla kameran signaali muutetaan tietokoneelle soveltuvaksi. Boxi on osa Keepon-robotin kokonaisuutta. 2. ZigBee, sulautettu RF moduli kehityskitti, langattomaan yhteydenpitoon ZigBee- verkossa. Sulautettujen ja langattomien laitteiden määrä on lisääntynyt räjähdysmäisesti ja tulemme näkemään niitä vielä enemmän muun muassa hyvinvointiteknologian sovellutuksissa eri valmistajilta. 3. Sosiaalisen robotiikan teemamuki. Muki ei itsessään liity hyvinvointiteknologiaan, mutta mukissa oleva sanoma sosiaalisesta robotiikasta on yksi kiinnostavimmista teemoista tällä hetkellä. 4. PaPeRo-robotin pienoismalli.

 
Papero

"Japanilainen NEC-yhtiö on valmistanut tutkimuskäyttöön PaPeRo-robottia. Alun perin se on tarkoitettu lasten aktivoimiseksi, mutta ideana on käyttää sitä myös ikäihmisten aktivointiin. Itse olen testannut tätä robottia 3 kertaa. Se ymmärtää puhetta ja näyttää tunteensa valojen ja liikkeen avulla. NEC ei myy PaPeRo-robotteja, vaan lainaa niitä tutkimuslaitoksille lähinnä Japanissa. Suomeen ei ole lainattu yhtään robottia, mutta meillä on mahdollisuus päästä testaamaan sellaista avustuksella."

Kuvat: Arja Hautala
Keepon-robotti: Essi Kannelkoski